maanantai 30. kesäkuuta 2014

Loviisa 28.6



Moikka! Nyt tulee lupailemani postaus Loviisan poniraveista.
Lähtömme oli ravien toinen, ja se ajettiin joskus 12.20 vissiinkin. Lähdimme aamusta kotoota siskoni kanssa 7.30 tallille ja sielä ensin putsattiin valjaat ja laitettiin tavarat valmiiksi. Sitten puunattiin ponit ja pian laitettiin ne jo koppiin. Lastaus sujui ihan hyvin, pari kertaa Leija rykäisi taas itsensä ulos kopista. Lähdettiin vähän 10 jälkeen, ihan aikataulussa.
Matka meni suht nopeasti, ei tallilta kovin pitkä matka Loviisaan ole, puolisen tuntia. Perillä auto juuttui mutaiseen parkkipaikkaan, mutta ainakin päästiin sinne.
Käytiin sisäänkirjoituksessa ja sen jälkeen suunnattiin mittauttamaan ja tunnistuttamaan poneja. Tunnistuksen ja mittauksen jälkeen oli jonkun verran aikaa ja käytiin siinä vessassa ja sitten kuulutettiin jostain ohjastajapalaveristä. Odoteltiin siinä sitten jonkun aikaa kun sitten joku mies (meni ihan ohi kuka) kyseli siinä jotain ravi säännöistä. Sitten kello alkoikin lähestyä jo 12, eli ei ehditty lämppäämään radalla ennen ensimmäistä lähtöä. Lämpässä ja muutenkin aikalailla kokoajan Leija oli ihan kummissaan muista poneista. Varsinkin lämpässä vastaan tulevat ponit olivat kammottavia. Käveltiin ensimmäisen lähdön aika varikolla ja mentiin sitten radalla kaksi kierrosta hitaampaa hölkkää, joista ensimmäinen sekki auki, ja kierros reippaampaa, jonka jälkeen mentiin takaisin varikolle, ja sieltä aika heti esittelyyn.

© Aija Leinonen

© Aija Leinonen

© Aija Leinonen


Volttauksessa Leija oli vähän pihalla, vaikka ollaan harjoiteltukkin volttausta. "Aja" komennolla Leija ei tahtonut oikein lähteä, vaan jäi hölkkäilemään, vaikka koitin käskeä. Joku poni tuli siinä heti ohi, ja siinä vasta Leija tajusi, että pitää juosta. Muut ponit tulivat aika nopeasti ohi, ja Leija laukkaili hädissään perään. Jouduin sitten pidättelemään ponia kokoajan, että se ei laukkaisi, ja aina kun vähän hölläsi niin tuli laukka. En kuullut kuulutuksia, mutta tiesin, että varmasti on hylky tullut jo. Vähän olin kyllä pettynyt, kun tiesin, että Leija oisi kyllä pystynyt parempaankin, jos vain ravilla olisi pysynyt. Mennään vielä Lahteen koittamaan, tällä kertaa lyhyemmälle matkalle, jos laukat pysyisi kurissa.





Manni taas jäi ilmeisesti jälkeen aika pahasti, ja hetken siinä yritti pysytellä perässä, mutta sitten jäätyään niin paljon jälkeen, niin se tavallaan luovutti, vaikka Heidi käski eteenpäin, niin se vaan ei juossut. Lisää Mannin juoksusta voi varmaan lukea Heidin blogista. Mannikin lähtee koittamaan Lahteen vielä, että jos nyt huvittaisi juosta kovempaa, kun on kumminkin hiitillä ja kotona mennyt melkein sitä 2.30 vauhtia.

Poneista vielä sen verran, että nämähän ovat veljeksiä, ja kummatkin 5v. Tallillaan ne toimivat lähinnä ratsuna, ja ravikilpailut ovat näille poneille vain "harrastus", kun molemmat nauttivat kumminkin vauhdista. Jos Manni ei lahdessa paranna huomattavasti ennätystään, niin luultavasti se jatkaa pelkästään ratsun hommia, vaikka tosiaan tykkää tosi paljon kärryjen vetämisestä.
Leijaa saatetaan koittaa vielä Lahdenkin jälkeen vaikkei menisikään niin hyvin, kunhan nyt läpi pääsisi ensin. Se on mielestäni ehkä näistä kahdesta se lupaavampi tapaus, mutta jos ei niin ei.

Saatiin onneksi katos naapureiden neuvojen avulla autokin irti mudasta, kiitos heille!


Lahti 6.7

Loviisassa ei mennyt niin mallikkaasti kuin olisi voinut, Leija hylättiin liioista laukoista ja Manni tuli puoli kierrosta jäljessä muista edes yrittämättä juosta ajalla 3.35,2.. Mutta Loviisan raveista teen erillisen postauksen, kunhan saan tutulta kuvia.

Lahteen mennään vielä koittamaan uudestaan, että kestääkö ponien hermot raviponin elämää. Nyt on lyhkäisempi matka, ja uskon, että meillä menee molemmilla paremmin kuin Loviisassa. Ei olla ikinä käyty Lahden raviradalla, mutta kerta se on ensimmäinenkin, ja reitti ei näytä kovin hankalalta, että eiköhän me perille päästä.


p.s. Joku pyyteli varustepostausta. Haluaisitteko nähdä ihan kaikki Zokon tavarat vai myös minun tavaroita vaivai?

torstai 26. kesäkuuta 2014

Karkuriponi



Moikka!
Tiistaina Zokon luona kävi satulansovittaja, ja satula lähti hännen matkaansa topattavaksi. Hän katsoi myös valjaita, ja kehotti hankkimaan toisenlaisen silatyynyn, sillä silat "painuvat" taaksepäin vähäsen. Jostain geelisilätyynystä hän puhui, mutta en ole löytänyt semmoista. Vaihdan paksumman silatyynyn varmaan ainakin aluksi.
Ennen satulansovittajan tuloa kävin ajamassa Zokolla 8km lenkin. Aluksi tamma oli vähän tahmea, mutta loppua kohden parani.


Eilen kävin juoksuttamassa Zokon. Tarkoitus oli juoksuttaa Zokoa n. 30min. Laukka oikeaan kierrokseen ei oikein sujunut liinassa, joten ajattelin, että irtona sitten. Noh, poni juoksi kerran kentän toisesta päästä toiseen ja sitten jäi portin luokse häsläämään, ja siitä sitten yritti hypätä portin yli, mutta ei ihan kumminkaan onnistunut vaan ylempi lanka katkesi. Lähdin toista kautta Zokon perään, sillä arvelin sen menevän joko laitumelle, talliin tai Ellan ja Rollan(entiset tarha-kaverit) luo. Ellan ja Rollan luoksehan se menikin, ja koitin siinä saada sen kiinni, mutta se ei kumminkaan antanut kiinni vaan lähti juoksemaan laitumille. Yksi laidun osio oli auki, ja sain ponin suljettua siihen, ja siellä sitten sen sain kiinni, vaikka hetken näytti siltä, että Zoko hyppää siitäkin aidasta yli. Palattiin sitten takaisin kentälle ja juoksutin vielä liinassa molempiin suuntiin pari kierrosta. Onneksi ponille ei kumminkaan karkumatkan aikana sattunut mitään.



Pennut saivat tänään mikrosirut ja ne on kasvaneet niin nopeasti! 



Loppuun vielä pari kuvaa kilpakärryistä, kun joku pyysi.
Tänään Zokolla on vp, ja me menemme Heidin kanssa ajamaan Leijalla ja Mannilla vielä ennen Lauantain starttia.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

pikapostaus


Kuvasta voitte päätellä, että kaikista ongelmista huolimatta päästiin Loviisan poniraveihin! On kyllä muutama melkoisen kova poni vastassa, mutta tärkeintähän on, että saadaan hyväksytty suoritus ja on vain plussaa jos ei ihan viimeisinä maaliin tulla.

Ilmoitin myös Zokon Vermon poninäyttelyihin, toivottavasti saadaan kyytiä järjestettyä.

Eilen käytin Kouvolasta hakemassa Zokolle kilpakärryt, kun saatiin edullisesti kirpparilta täysin käyttämättömät finn tackin hopeat pikalukko kärryt. Ne on omasta mielestäni ihan todella hienot, vaikka sinisiä alun perin hainkin. Hinta oli kuitenkin niin edullinen, ettei voinut jättää ottamatta, kun mukaan tuli vielä renkaatkin ja kahdet pleksit. Toisessa aisassa on vain alle peukalon pään kokoinen kohta joka on vähän ruosteessa ja maalit lähtenyt.

Tänään Zokolle tulee satulan toppaaja katsomaan satulaa ja ponia. Ennen sitä ajan tytöllä 8km lenkin, ettei häsläisi siinä satulaa sovitettaessa. Eilenkin tamma oli valjastaessa ihan sekaisin, tosin se johtui luultavasti siitä, että toisella käytävällä oli Heidi laittamassa Tootikkia ja Zoko ei nähnyt sitä kunnolla.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Ratsastusta



Keskiviikkona Laura, eli minun pikkusiskoni tuli ratsastamaan Zokolla. Laura ei ratsasta mitenkään vakituisesti, ja viime kerrastakin oli varmaan vähintään puoli vuotta aikaa. Hän ei ole ikinä käynyt ratsastustunneilla tai muutenkaan ollut yhtä kiinnostunut hevosista kuin minä ja Heidi. Laura kumminkin on ollut monesti mukana heppailemassa meidän mukana ja on ratsastanut jonkin verran mm. Heidin hoitohevosilla.



Keskiviikkona kokeiltiin myös, että miten romaani auttaisi satulan alla, mutta sehän vain pahensi asiaa, satulan ja ponin väliin kyljen kohdalta mahtui melkein nyrkki romaanin kanssa. Laitettiin satula päivän päätteeksi auton perään ja vietiin kotiin.
Laura ratsasti Zokolla varmaan jonkun tunnin, mutta se oli tosi kevyttä. Aluksi minä talutin Lauraa ja näytin vähän muistin virkistykseksi, millaisia kuvioita voi tehdä kentällä ja sellaista. Sen jälkeen kävelin vierellä ja lopulta jäin vain seisomaan kentän keskelle. Laura teki ympyröitä ja voltteja päätyihin ja keskelle, ja pari kertaa meni kolmikaarista kiemura uraa ja loiva kaarista kiemura uraa. Ravia hän meni lähinnä pitkillä sivuilla, ja kerran taisi mennä koko kentän ympäri ravissa.
Lauran istunta oli hänen ratsastamattomuutensa huomioon ottaen aika hyvä. Ravissa kädet lähtivät nousemaan välillä vähän turhan ylös ja katse saattoi välillä olla väärässä paikassa, mutta muuten meni oikein hyvin. Hän on juuri sopivan kokoinen Zokolle,  vielä kun olisi vähän taitavampi niin olisi täydellinen pari.



Torstaina oli vapaapäivä, ja perjantaina kävin ajamassa kevyen lenkin, hölkättiin melkein koko matka, käveltiin lähinnä alamäet. Tänään oli vähän rankempi lenkki, 7.5km ja hölkättiin koko matka, reippaampiakin pätkiä oli, mutta Zoko ei oikein tuntunut tänään tahtovan mennä kovempaa. Lenkille lähdettäessä tuuli tosi paljon ja Zoko sitten pelkäsi jotain niin, että alkoi keulimaan pihassa ja kääntyi ympäri. Mentiin sitten toista kautta tielle, mutta sielläkin oli pelottavat kottikärryt, niistä päästiin kumminkin ohi.


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Zokon kuulumisia ja pojat hiitillä



Moikka taas!
Viime postauksessa mainitsin, että Zoko ei ole kovin innokkaasti antanut kiinni. Nyt kumminkin viime kerrat se on kyllä antanut ihan kiltisti kinni onneksi. Taisi oppia siitä kun joutui juoksemaan laitumella pakoon, että on sittenkin helpompi antaa heti kiinni.
Hännän hinkkaaminen on jotenkin saatu kuriin, sitä (ja harjaa myös) olen hoitanut muutaman kerran hexocilillä pesemällä ja sitten olen laittanut kahta eri rasvaa (ensimmäinen ei toiminut) toinen oli joku super vihreä salva tms. ja tämä joka on ilmeisesti auttanut on Cavallosta ostettu Solheds rasva.
Harjaa poni hinkkaa vieläkin, ja on tosi iloinen kun juomakuppi laskettiin sopivalle korkeudelle raaputtamista varten... Tänään kävin Agrimarketista ostamassa tervashampoota, kun laidun kaverilla oli auttanut. Pesin tänään harjan sillä ja laitoin Effolin kutinaan tarkoitettua ainetta. Vähän aikaa se oli karsinassa raaputtamatta, mutta sitten se taas alkoi. Mutta ei välttämättä ihan niin rajusti.. kai.
Ostin myös Relaxantin suihketta, ja sitä testaan sitten kun oon vähän aikaa effolia käyttänyt jos se ei toimi.



Ajolenkit sujuu kivasti ja Zoko on ihan innokas ja reipas aina. Mentiin yhtenä päivänä Heidin kanssa 9km lenkki ja Zoko jaksoi oikein hyvin, vaikka kaato sateessa ei ollutkaan mitenkään mukavinta mennä. Muutenkin ollaan saatu taas vaihteeksi tässä mukavassa säässä ajella. Aina vaan sataa, mutta ainakaan ei ole liian kuuma :)




Samalla kun käytiin Cavallossa, niin ostin Zokolle uuden satulahuovan, yllättäen sinisenä. Siellä oli myös todella houkutteleva blingi otsapanta, mutta tällä kertaa jäi se ostamatta.



Näiden poikien kanssa käytiin eilen Loviisassa hiitillä, sinne kun olisi tarkoitus päästä starttaamaankin parin viikon päästä. Ennen poikien hiittiä käytiin irtohypyttämässä Zoko. Se kyllä tykkää hyppäämisestä niin paljon. Joka tapauksessa Zokon liikutuksen jälkeen lähdettiin poikien luo ja harjattiin ne niin puhtaaksi kun saatiin, jonka jälkeen lastattiin ne. Leijan piti olla se helpompi lastata, mutta se alkoikin vähän hankalaksi ja pari kertaa kun oltiin päästy sisälle koppiin, niin poni rykäisi itsensä takaisin pihalle, ja minulla ei tietenkään hanskoja ollut niin kädet vähän kärsi narun polttaessa.
Perillä Leija ja Manni oli kummatkin vähän ihmeissään, mutta Manni rauhoittui nopeasti. Leija taas häsläsi melkein koko ajan valjastuskatoksessa. Se pyöri ketjuista "väärinpäin" eli peppu ulospäin. Sitten kun saatiin kärryt perään niin poni alkoi vähän keulimaankin. Liikkeelle päästyämme Leijakin rauhoittui.
Hiitti meni omasta mielestäni tosi hyvin, Leija meni parhaimmillaan 2.30 vauhtia. Ajoimme radalla semmoiset 7000m josta 3000m menimme reippaammin. Harjoittelimme myös vähän volttausta, ja sekin alun ihmettelyn jälkeen meni ihan hyvin. Radalla lastaus oli taas samanlaista kun kotonakin, eli silloinkin Leija vähän pelleili.

Tänään Laura, pikkusiskoni kävi ratsastamassa Zokolla, mutta siitä lisää luultavasti ensi postauksessa.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

:)


Moikka!
Nyt ollaan saatu nauttia kesästä parhaimmillaan, eli sadetta päivästä toiseen. Silti on Zoko saanut ahkerasti käydä lenkillä, ja onneksi yleensä lenkkien aikana sade on hieman laantunut, ettei ihan kaatosateessa ole tarvinnut mennä.
Nyt on alkanut Zokossa näkyä se myynti-ilmoituksessakin mainittu vähän vaikeampi tamma, sillä laitumelta ei tämä neiti olekkaan niin innoissaan tulossa pois. Tänään Zoko päätti tehdä mukavan alkuverryttelyn laitumella kiitolaukassa minua pakoon juosten. Edellisinä päivinä Zoko taas on oikein reippaasti ollut tulossa pois laitumelta, jonain päivänä oli kuulemma tullut aidasta läpi, kun oli jäänyt viimeiseksi. Tyttönen on myös ihan rakastunut laidun kaveriinsa Jamiin, ja sen perässä laitumelta talliin meno on ollut pikkuista steppausta ja pystyyn hyppimistä.
Zoko on kumminkin kokoajan ihan hallittavissa, ja vähän kun komentaa niin kyllä se rauhoittuu, että ei mitään vakavaa.



Eilen Zokolle alennettiin juomakuppi, eli enään ei tarvitse juoda sankosta.
Tänään Oona oli mukanani tallilla, ja kunhan olimme saaneet pikku pirulaisen kiinni, lähdimme kevyelle lenkille. Matkaa taisi tulla n. 5,5km ja aikaa meni vajaa tunti. Zoko sai hölkötellä omia vauhtejaan ja käveltiin myös vähäsen.



maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kesän to do lista

Nana

Dina
 Olla paljon tallilla
 ..ja kavereiden kanssa
 Ajaa skootterilla
 Uida ja saunoa




 Viettää juhannusta
 Syödä ihan liikaa jäätelöä
 Mennä mökille
 Ottaa aurinkoa

Tootikki 2011

Cirimo 2013 © Heidi Wallin
 Valvoa koko yö
 Käydä Linnanmäellä
 Ajaa pari starttia
 Viedä Zoko Vermon poninäyttelyihin

Vermon poninäyttely 2013

Ella & Rolla 2010
 Saada tietää pääseekö mihinkään kouluun ensi syksynä
 Reenailla Zokoa
 Shoppailla
 Mennä keskellä yötä kävelylle



 Lomailla
 Puhaltaa saippuakuplia
 Kuvata luontoa
 Pitää hauskaa !


Olen ihan hyvin saanut nyt herätettyä omaa konettani, tänään käynnistyi heti ensimmäisellä kerralla ! Joten postauksiakin on tullut aika tiheään tahtiin, kesällä kun on aikaakin enemmän.